Tänään olen laittanut lehtileikkeitä järjestykseen. Oli lähes vuoden ajalta kaikki lehtileikkeet laittamatta. Niitä oli paljon. Kerään talteen kaikki omaa perhettä koskevat jutut ja etenkin kuvat. Pojistani niitä piisaa, koska osallistuvat melkein viikottain kuvattavaan lehtikuvaan. Vanhempi poika on etenkin siinä niin kunnostautunut, että voitti Vuoden hauskimman kuvan:)

Lisäksi kerään kaikki ystäviä ja sukulaisia koskevat leikkeet. Oma työnikin tuottaa välillä juttuja.

Minulla oli siis nivaska niitä lehtiä ja sitten vaan leikkelemään, mutta ei liimaamaan. Taittelen lehtijutut muovitaskuihin. Ostin juuri 100kpl tarjouksesta, joten kyllä mahtuu taas. Niitä on sitten tosi mukava välillä katsella.

Niin, eikä siinä kaikki. Kerään myös talteen kaikki teatteriohjelmat yms. Ne ovat aikajärjestyksessä lippujen kera. Niitäkin on mukava joskus katsella ja palauttaa mieliin, missä sitä on oikein tullut käytyä.