Minulla se on aika ankeellinen. Olen kuitenkin selvinnyt, vaikka olenkin melko lailla tumpelo yhdessä sun toisessa osiossa. Silti olen pärjännyt käsieni kanssa. Kaksi varsin tervettä, ainakin suurimman osan aikaa. Vanhuuttaan välillä kiukkuavat ja koittavat nivelrikkoa pukata. En ole huomaavinaankaan.

Toiset osaavat loihtia käsistään jos vaikka mitä, tauluja, vaatteita jos vaikka minkämoisia. Jotkut jopa taloja rakentavat, niin ja puutarhoja. Huh! Minä en osaa näistä mitään. Silti en koe itseäni yhtään sen huonommaksi. Meikälaisiä piisaa ja aina he jaksavat valittaa, että kun osaisi sitä ja tätä, niin kyllä se onni ja autuus sitten olisi osana. Minä en valita. Kyllä minun käsistäni aina johonkin on. Lapsen päätä osaan silittää ja sitä posken nukkaa. Niin, ja halata:)