Turussa on paikka nimeltä Kuralan Kylämäki. Siellä me sitten kävimme. Siellä sitä oli käsitöitä ja käsille töitä. Ihana vanha paikka, missä sai vapaasti liikkua. Se olisikin ollut varsin mukavaa, jos olisi ollut edes hivenen viileämpi ilma, vaan ku ei. Aurinko porotti oikein vimpan päälle ja hiki norona juoksi.

Minun ihanat kaupunkilaisvekarat eivät juuri hekumoineet lehmien tai kanojen näkemisellä. Siellä haisikin kuulemma pahalle. Minulle navetan haju tuo mieleen lapsuuden ja hauskat leikit navetan ylisillä. Sinne nytkin lapset vein ja eikun heiniin hyppimään :)

Kaikkia ihmeellisen ihania käsillä tehtyjä taidonnäytteitä siellä oli. Kuvassa oleva heppa kärryineen myös. Keinuja ja pomppulautoja. Leluja ja astioita, tarvekaluja ja ne rakennukset. Minua sellainen aina hivelee, kun en ollenkaan ihastu teollisesta massatuotannosta. Käsin tehty on aina uniikkikappale. Kun osaisi itse...ja osaisin varmaan, jos olisin syntynyt 50v sitten.

Olen aina ihmetellyt, miksi olen syntynyt tähän tekniikan maailmaan, kun se niin kovin minua ärsyttää.