Minun himo-harrastus on postikorttien keräily! Olen harrastanut korttien keräilyä jo 1970-luvun lopusta. Aloitin silloin kotimaisten paikkakuntakorttien talteen ottamisella. En kehdannut puhua siitä kenellekkään, sillä minusta se oli olevinaan niin outo harrastus:)

776836.jpg

Nyt tilanne on kuitenkin se, että minulla on paikkakuntakortteja jo yli 8000kpl. Kaikki hyvässä järjestyksessä. Aakkosjärjestyksessä kansioissa, joita muuten piisaa. Kun jotain kuntaa tai kaupunkia tulee 100kpl, sellainen saa oman kansion. Siellä taas ovat paikoittain järjestyksessä. Helsinkikortteja on jo lähes 2000kpl. Niistä pelkästääm Suurkirkkokortteja on n.200kpl. Ne kirkkokortit ovat peräkkäin ja nekin ovat järjestetty niin, että eri kuvakulmista otetut ovat peräkkäin. Vuorokauden ja vuodenajan mukaan otetut peräkkäin jne.

Kun aktivoiduin muutama vuosi sitten oikein tosissaan keräämään, niin silloin selvisi, kuinka suunnaton joukko ihmisiä kerää postikortteja. Paikkakuntakorttien kerääjiäkin on valtaisa määrä,joten olen saanut hyviä vaihtajakavereita. Käyn keräilypäivillä ja kuulun postikorttiyhdistys Apolloon: http://www.postikorttiyhdistys.org/ ja lisäksi vaihdan kortteja postitse. Se onkin erittäin mielenkiintoista, sillä lähes päivittäin posti tuo minulle kuorellisen kortteja!

Laajensin repertuaariani ja otin mukaan myös Jaana Aallon ja Lisi Martinin. Viimeeksi otin mukaan Pariisi-kortit...Mutta niistä kerron toiste!