Pyhäaamun ratoksi menin kirkkoon. Heräsin ajoissa huolimatta siitä, että olin mennyt illalla niin myöhään nukkumaan. Poikani keitti minulle jälleen kahvit, joten mikäs sen parempi herätys. Kun olin juonut kahvit ja lukenut lehden, kello oli juuri sen verran, että saatoin pedata petin, pukea päälleni, meikata ja kipittää kirkkoon.

Kun lapset ovat kotona sunnuntaiaamuisin, niin saavat rauhassa katsella lasten ohjelmia ja minä saan mennä kirkkoon rauhoittumaan. Ilma oli ihana raikas ja pikkupakkasen purema. Kävelin reippaasti kirkkoon ja asetuin "omalle paikalleni", mistä en näe modernia alttaritaulua vaan ikkunasta ulos. Saan sitten miettiä kaikkea ja vaan olla.

Minulla oli iso huivi, missä on julmetusti hapsuja. Huomasin sitten, että osa hapsujen solmuista oli auennut. Ninpä solmin ne :). Se kävi, vaikka ei niihin katsonutkaan. Saattoi katsella saarnaavaa pappia ja tunnustella solmutonta kohtaa ja nykästä siihen solmun. Jälleen kerran istuksin siis kaikessa rauhassa muka tekemättä yhtään mitään...